Täältä löydät elinkeinotoimen tuoreimmat terveiset, sekä Someron yritysmaailmaan liittyviä ajankohtaisia asioita.
05.05.2015
Kymmenennen kerran järjestettävän Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun semifinalistit on valittu, ja Somero on yksi niistä. Kilpailun shortlistalla on mukana isoja kaupunkeja ja suuren luokan markkinointikampanjoita, pienistä tekijöistä kärkikahinoissa ovat Someron lisäksi ainoastaan Heinolan lukio ja Kemiönsaari.
Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailu 2015 -shortlista aakkosjärjestyksessä
Somero osallistui kilpailuun Someron LähiJoulu-kampanjalla, joka toteutettiin pienehköllä budjetilla viime joulukuussa. Kampanjan tarkoituksena oli lähiruoka-ajattelumallin tyyliin kannustaa paikallisia suosimaan somerolaisia yrityksiä joululahjahankintoja tehdessään ja esimerkiksi sisustusta ja joulupöytää suunnitellessaan. Kampanja piti sisällään mm. digijoulukalenterin, teematuotteita, digi- ja somenäkyvyyttä, lehtimainontaa, temppi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivuauksia sekä näkyvyyttä tapahtumissa ja liikkeissä.
– Kampanja onnistui äärimmäisen hyvin. Asetetut määrälliset tavoitteet ylittyivät reilusti, aikataulu ja budjetti pitivät. Kampanjalla oli positiivinen vaikutus yritysten joulumyyntiin ja yrittäjät kokivat siitä olleen hänelle hyötyä. Myös asukkaat kiittelivät, kampanjan suunnittelusta ja toteutuksesta vastannut elinkeinoasiantuntija Tanja Uusitalo kertoo.
Semifinaalipaikka tuli Uusitalolle mukavana yllätyksenä.
– Kilpailussa on tunnetusti ollut vuosi vuodelta tasokkaampia ja toinen toistaan upeampia töitä, joten on suuri kunnia päästä mukaan shortlistalle, Uusitalo iloitsee.
Voittajat julkistetaan parin viikon päästä
Kilpailun mitalikolmikko julkistetaan Piiri 10 vuotta -juhlaseminaarissa Helsingissä 20.5.2015. Tuomaristo voi lisäksi jakaa kunniamainintoja.
Kilpailun voittava työ saa Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun mestarin tittelin. Tuomaristo jakaa kulta-, hopea- ja pronssisijoille yltäneille kilpailutöille lisäksi kampanjanäkyvyyttä ja kunniakirjat. Kampanjat toteutetaan kilpailun yhteistyöyritysten kanssa.
Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuja jo 10 vuotta
Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun tavoitteena on kehittää markkinointi- ja viestintäosaamista kunta-alalla nostamalla esille hyviä käytäntöjä eli esimerkillistä ja tuloksellista markkinointia tai viestintää. Kilpailu luo kokonaiskatsauksen kunta- ja seutumarkkinoinnin ajankohtaisiin toteutuksiin. Samalla syntyy vertailutietoa onnistuneesta tekemisestä ja sen toteuttamisen taustoista.
– Mukana kilpailussa oli poikkeuksellisen paljon kunnan tai alueen niin sanottua perustyötä, jota on joka tapauksessa tehtävä. Taloudellisesti haasteellisina aikoina palataan peruspalvelujen äärelle. Työt osoittavat hyvin, että perusta kannattaa rakentaa huolella ja pitkäjänteisesti. Vasta sen jälkeen nokkelat temppi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivuaukset ja innovatiiviset lyhytkestoisetkin kampanjat purevat, Kuntaliiton asiakaspalvelupäällikkö Merja Olari-Sintonen toteaa.
Kilpailu on osa Piiri-verkoston toimintaa. Piiri-verkosto on avoin ja maksuton yhteistyö- ja kehittämisverkosto kuntien, seutujen ja alueiden markkinointi- ja viestintäosaamisen vahvistamiseksi.
Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun järjestävät kunta- ja seutumarkkinoinnin kehittämistyötä tekevät järjestöt: Suomen Kuntaliitto, Seudulliset kehittämisyhteisöt SEKES ry sekä Suomen matkailuorganisaatiot SUOMA ry. Piiri-verkoston yhteistyöyrityksiä ovat MTV3, Helsingin Sanomat, Otavamedia, KL-Kustannus Oy/ Kuntalehti ja Kommuntorget
29.08.2023
11.08.2023
03.08.2023
19.04.2023
06.02.2023
01.09.2022
23.08.2022
21.06.2022
21.06.2022
14.06.2021
20.02.2020
24.01.2020
21.10.2019
22.08.2019
24.06.2019
04.04.2018
04.04.2018
23.02.2018
13.12.2017
06.10.2017
28.08.2017
15.08.2017
05.07.2017
04.07.2017
13.06.2017
26.05.2017
30.03.2017
29.03.2017
17.03.2017
02.02.2017
13.01.2017
30.11.2016
14.11.2016
17.10.2016
06.10.2016
20.09.2016
30.08.2016
29.08.2016
22.08.2016
18.06.2016
18.05.2016
25.04.2016
20.04.2016
08.04.2016
07.04.2016
05.04.2016
07.03.2016
22.02.2016
10.02.2016
28.01.2016
20.01.2016
21.10.2015
15.10.2015
26.08.2015
24.08.2015
17.08.2015
11.06.2015
10.06.2015
29.05.2015
22.05.2015
19.05.2015
11.05.2015
16.04.2015
30.03.2015
23.02.2015
17.02.2015
06.02.2015
03.02.2015
23.01.2015
07.01.2015
13.11.2014
12.11.2014
10.11.2014
07.11.2014
17.09.2014
05.09.2014
26.08.2014
06.08.2014
05.08.2014
31.07.2014
17.06.2014
19.05.2014
06.05.2014
02.04.2014
07.03.2014
06.03.2014
03.03.2014
27.02.2014
14.02.2014
Kehittämispäällikkö
Antti Leino
p. 040 1268 272
antti.leino(a)somero.fi
Työllisyys- ja maahanmuuttokoordinaattori
Riina Lehtinen
0447791437
riina.lehtinen@somero.fi
Viestintäasiantuntija
Anuliina Frantti
p. 044 779 1282
anuliina.frantti@somero.fi
Viestintäassistentti
Tiia Harhala
p. 050 330 8478
tiia.harhala(@)somero.fi
Viestintäassistentti
Vili Vasama
vili.vasama(@)somero.fi
lisää artikkelin alapuolella
Huolestuttaako korona? Kaipaatko uutta suuntaa liiketoimintaasi? Puuttuuko rahoitus? Mietityttääkö toimeentulo? Meneekö bisnekset persiilleen?
Olipa mielessäsi sitten kysymys tai ajatus mistä tahansa, jaa se kanssamme. Me autamme!
Kommentit:
Ei kommentteja